Manchester City FC

Yleistä

Manchester Cityllä riittää perinteitä. Vuonna 1880 perustettu ”The Citizens” on kuitenkin voittanut vasta neljä Valioliigan mestaruutta ja FA Cupin se on napannut kolmesti. Liigacupista se on selviytynyt mestarina kolme kertaa. Cityn gloorian vuodet sijoittuvat 2000-luvulle ja se on noussut arabirahan myötä yhdeksi Euroopan suurimmista joukkueista. 16 parhaan joukkoon Mestarien liigassa se on nyt päässyt kaksi kertaa peräkkäin ja mieli varmasti tekee edetä taas uudelle tasolle. Nyt siihen on todella hyvät mahdollisuudet.

Kokoonpano

Manchester Cityllä on rosterissaan ja vaihtopenkillä paljon tähtiä jotka mahtuisivat monen muun joukkueen ykköskokoonpanoon aina kun ovat vain pelikuntoisia. Cityn viimeisin peli päättyi peräti 4-2 Borussia Mönchengladbachia vastaan ja tuossa ottelussa kokoonpano näytti tältä:


Bruyne – Silva – Sterling
Delph – Toure – Fernandinho
Kolarov – Mangala – Otamendi – Clichy
Hart

Tuosta ottelusta oli pois joukkueen suurin tähti, Sergio Agüero, joka on kärsinyt viime aikoina lievistä loukkaantumisista.

Lohkovaihe

Manchester City joukkueCityn lohkovaihe ei alkanut kovinkaan ruusuisesti kun Juventus kävi hakemassa ensin pisteet lukemin 1-2. Tästä sisuuntuneena City nappasi kuitenkin kolme pinnaa Mönchengladbachin vieraana. Kolmannessa ottelussa kaatui Sevilla niin ikään samoin lukemin ja sarjatauluko alkoi näyttää jo varsin lupaavalta. Neljännessä ottelussa City vieraili Sevillan kotikentällä ja tuolta oli tuliaisina kolme pistettä lukemin 1-3.

Seuraavana pelinä oli vuorossa taas Juventus, mutta tälläkään kertaa Citystä ei ollut italialaisten voittajaksi. 1-0 Juventukselle. Viimeisessä ottelussa City päihitti vielä Mönchengladbachin lukemin 4-2 ja nappasi lohkovoiton Juventuksen nenän edestä, vaikka ei voittanut Juventusta kertaakaan.

Pudotuspelivastustaja ja kertoimia

Lohkovoitto toi Citylle helpomman vastustajan ja tällä kertaa arpa toi vastustajaksi Kiovan Dynamon. Etukäteisarvioissa City on ehdoton ennakkosuosikki ja Unibetillä näiden joukkueiden kertoimet ovat 1.22 Manchester City ja 4.20 Dynamo Kiev. Cityn putoaminen tässä vaiheessa olisi todellinen yllätys, mutta kyllähän tällekin kaudelle yllätyksiä vielä saadaan. Olisiko tässä yksi niistä?

Ennuste

City vahva suosikki, mutta ihan ei niin iso suosikki mitä kertoimet antavat olettaa. City kuitenkin jatkoon, niukasti ja varmasti.

Lyö vetoa Manchester Cityn peleistä